Kehuja satelee uudelle pumpulle

Mats - 40 vuotta

Kalmarissa asuva Mats Griph on vastikään 40 vuotta täyttänyt kahden lapsen isä ja Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön työsuojeluasiamies. Matsilla ja hänen avopuolisollaan on seitsemänvuotias tytär ja joulupäivänä vuoden täyttävä poika. Hänellä on diabetes, mutta se ei ole tärkeysjärjestyksessä lähelläkään kärkeä, kun hän kertoo itsestään. Tämänkin jutun alussa kerrottujen faktojen lisäksi hän puhuu mielellään treenaamisesta.

– Olen pelannut käsipalloa huipputasolla, ja urheilusta on tullut minulle todella tärkeää. Se saa minut voimaan hyvin. Siitä on tullut suorastaan riippuvuus ja pyrin järjestämään elämäni niin, että ehdin treenata mahdollisimman paljon. Minulla on kellarissa kuntopyörä, jolla voin treenata ja mitata samalla suoritustani. Haluan kehittyä joka treenikerralla. 

Mats mainitsee diabeteksen vasta nyt:

– Minulla on ollut diabetes vuodesta 2007, mutta insuliinipumpun ja glukoosinseurannan ansiosta voin elää tavallista elämää ja urheilla. Haluan haastaa itseäni ja osoittaa, että sitä pystyy paljon enempään kuin luulisi sekä henkisesti että fyysisesti. Ilman tekniikkaa en pystyisi olemaan näin aktiivinen ja tarttumaan haasteisiin. Yhä useammilla on nykyään mahdollisuus saada glukoosinseurantajärjestelmällä varustettu pumppu. Se tuo mahtavaa varmuutta aktiiviseen elämään.

Hoitotiimi yllättyi eniten

Diabetesdiagnoosi ei ollut Matsille itselleen mikään järkytys. Terveydenhuollolle sen sijaan oli:

– Tiesin kyllä, että olin sairas. Soitin terveyskeskukseen ja kerroin, että olen sairastunut diabetekseen, mutta heistä itsediagnosointi ei ollut hyvä idea.

Kun hänet sitten tutkittiin, tulokset aiheuttivat suurta hämmennystä.

– He sanoivat, että laitteessa on jotakin vikaa, ja tekivät uuden kokeen. Mutta kun tulos ei muuttunut, minulta kysyttiin kauanko olin laiminlyönyt diabetestani.

Sitä sopi toki ihmetellä, sillä Matsin verensokeritaso oli 42,7 mmol/l, ja oli todennäköisesti ollut samalla tasolla pitkään.

– Lääkäri oli vaikuttunut siitä, etten ollut tajuton, Mats kertoo. Sain siis diagnoosin ja pienen kriisin siitä, etten voisi koskaan enää juoda Coca-Colaa.

Himotreenaajana hän päätti tiukasti, että verensokeritason pitäisi pysyä 5,7:n ja 6,0:n välillä.

– Olin todella tarkka kaiken suhteen ja jatkoin sitä, kunnes sain insuliinipumpun. Hoitaja kehotti minua silloin ostamaan pizzan ja selitti että olen ansainnut sen ja voin suoda sen itselleni nyt. Tein niin, ja sen jälkeen olen pystynyt elämään enemmän tai vähemmän normaalia elämää.

Kehuja satelee uudelle pumpulle

Mats käytti Animas-pumppua pitkään ja on yksi niistä, joka sai vaihtaa Tandem t:slim X2 -pumppuun. Hän ylistää pumppua vuolaasti:

– Se helpottaa elämää todella paljon. Sillä voi tehdä enemmän kuin Animasilla, ja vaikka osaan mielestäni käyttää sitä, löydän silti uusia toimintoja joka kerta, kun tutkin sitä tarkemmin. Erona Animasiin on erityisesti se, että se on pienempi ja näppärämpi, sitä ei tarvitse täyttää yhtä usein ja että se tarjoaa niin monia valintamahdollisuuksia. Siinä on suuri ja selkeä näyttö, jota on helppo lukea erilaisissa ympäristöissä. Se on myös helppo ladata. Ympäristölle on varmasti hyväksi, ettei sen paristoja tarvitse vaihtaa uusiin koko ajan.

– Lisäksi se on yhteensopiva monenlaisten muiden välineiden kanssa, joita käytän, kuten puhelimen ja älykellon.

Hiuskarvan varassa

Mats oli todella tyytyväinen myös Animas-pumppuunsa, etenkin kun sitä vertasi hänen ensimmäiseen pumppuunsa, joka oli toisen yhtiön valmistama.

– Sen kanssa sinuiksi tuleminen tuotti hankaluuksia jo alussa, hän kertoo. Se johtui etenkin siitä, että pumppu hälytti usein ilman ilmeistä syytä, ja avun saaminen asiakastuesta oli vaikeaa. Yritin pitkään, mutta lopulta pyysin saada vaihtaa uuteen Animas-pumppuun.

Sen jälkeen hän on ollut tyytyväinen sekä pumppuihin että Rubin Medicaliin.

– Olen saanut parasta mahdollista palvelua heti alusta alkaen. Rubinin palvelutaso ja tavoitteellisuus on aivan poikkeavaa. Kerran olin mukana hyväntekeväisyyspyöräilyssä, jonka reitti kulki puolen Ruotsin poikki. Pumppu sakkasi Göteborgissa. Soitin Rubinille, ja kun tulimme Alingsåsiin, he olivat vastassa vaihtopumpun kanssa. Pistäpä paremmaksi.

Tavallista elämää

Nykyään Mats Griph elää omien sanojensa mukaan kuten kaikki muutkin: tavallista elämää. Puhuessamme hän on tosin lopettelemassa yhtä sun toista työtehtävää, sillä hän jää pian yhdeksän kuukauden vanhempainvapaalle.

– Olen ostanut yksivuotiaalle peräkärryn pyörään, hän sanoo. Käymme sitten yhdessä pyöräretkillä ja pidämme hauskaa. Peräkärry on hänelle hyvä, ja sen avulla voimme yhdessä saattaa isosiskon kouluun aamuisin. Sitten voimme lähteä mihin vain – en aio suunnitella tarkasti, mihin. Menemme sinne, mihin nenä osoittaa. Ehkä sinne, missä on leikkipuistoja!

Me, Rubin Medicalilla arvostamme sitä, kun käyttäjät jakavat kokemuksiaan. Haluamme kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että kokemukset erilaisista diabeteksen apuvälineistä ja tyypin 1 diabeteksesta ovat yksilöllisiä ja voivat vaihdella eri ihmisillä. Keskustele diabeteksesi klinikalla, mikä hoito on sinulle paras.

Lue lisää Tandem t:slim X2 -insuliinipumpusta ja tärkeistä turvallisuustiedoista.